top of page
Search

KOSKAAN EI OLE LIIAN MYÖHÄISTÄ antaa anteeksi

Updated: Oct 13, 2020

"Always forgive others, not necessarily because they deserve forgiveness, but because you deserve peace of mind."



Anteeksi antaminen voi joskus tuntua vaikealta. Varsinkin läheiselle ja tärkeälle. Se on kuitenkin avain vapauteen. Kun luovut katkeruudesta, vapautat itsesi negatiivisista tunteista ja samalla vapautat energiaa hyvälle ja positiiviselle.

Vain harva meistä on säästynyt jonkinlaisilta lapsuuden traumoilta, joita vanhempamme tai muut lapsuutemme läheiset ihmiset ovat meille aiheuttaneet. On tärkeää muistaa, että hyvin harvoin kukaan tahtoo pahaa lapselle. Virheitä tapahtuu, kun vanhempi on itse jäänyt vaille tarvitsemaansa hoivaa ja rakkautta. Kun häntä on kohdeltu epäkunnioittavasti lapsena tai hänen emotionaaliset tarpeensa ovat jääneet täyttymättä. Sukupolvien ketjussa virheet toistuvat ja opimme haitallisia käyttäytymismalleja.

Koska lapsuuden muuttaminen täysin toiseksi on mahdotonta, anteeksi antaminen on yksi tapa vapautua, jos trauma ei vaadi terapiaa.


Pieni anteeksiantoharjoitus

Sulje silmäsi ja muistele, kuka on loukannut sinua ja miltä loukkaus on tuntunut. Hengitä syvään ja rauhallisesti ja ota vastaan tunne, mikä tulee. Jatka hengittelyä ja anna muiston vähitellen pienentyä, muuttua mustavalkoiseksi ja kadota horisonttiin. Kun avaat silmäsi, totea itsellesi hiljaisella äänellä, että annat anteeksi sinulle (henkilön nimi) vapauttaakseni itseni negatiivisista tunteista. Jatka tämän lauseen toistamista, kunnes loukkaantumisen tunne on kadonnut.


 
 
 

תגובות


Mielenvalmentaja
Mia Sabelli-Marjosola

mia@mielenvalmentaja.fi

Puh. 050 326 1963

  • Facebook
  • Instagram

Ota yhteyttä minuun, niin tarjoan sinulle maksutta puolen tunnin konsultaation, jossa voimme tarkastella tilannettasi ja laatia karkean toimintasuunnitelman.

Kiitos viestistäsi!

© 2023 Mielenvalmentaja Mia Sabelli-Marjosola

Mielenvalmentaja Mia sabelli-Marjosola logo
bottom of page